Pakkanen|HS:n haastattelemat ruokalähetit kertovat, ettei heillä ole Etelä-Helsingissä yhtään lämmittelypaikkaa kireällä pakkasella.

| Päivitetty

Lue tiivistelmä

Etelä-Helsingissä ruokalähetit lämmittelevät Eiran aikuislukion porraskäytävässä, koska heillä ei ole muuta paikkaa pakkasen kiristyessä.

Aikuislukion palvelupäällikkö Sami Kuivalainen on yrittänyt saada ruokalähettiyhtiö Woltia ohjeistamaan kuljettajia, mutta yritys vetoaa tietosuojaan eikä pysty jäljittämään yksittäisiä kuljettajia.

Kuivalaisen mukaan osa lämmittelijöistä on tukkinut kulkua ja huudellut asiattomuuksia opiskelijoille.

Ruokalähettien lämmittely Eiran aikuislukion porraskäytävässä on jo viime keväästä lähtien aiheuttanut närää oppilaitoksessa.

Lämmittelijöiden määrä on kasvanut pakkasten kiristyessä, kertoo aikuislukion palvelupäällikkö Sami Kuivalainen. Portailla istuskelevat miehet tukkivat kulkua kerroksiin, eivätkä he aina suostu väistymään edes pyydettäessä.

Kuivalaisen mukaan porraskäytävään on jäänyt roskia, ja jotkut miehistä ovat vislailleet ja huudelleet asiattomuuksia aikuislukion opiskelijoille.

Koulun Ison Roobertinkadun toimitilat ovat kerrostalossa, jonka alaovia joudutaan pitämään auki kello 7–21, jotta henkilöstö ja opiskelijat pääsevät tunneille.

Punavuoren vilkkaalla ravintolakadulla sekä Woltin että Foodoran ruokalähetit päivystävät tilauksia joka päivä.

Kello kuuden aikaan torstai-iltana aikuislukion porraskäytävä on tyhjä, mutta kymmenen minuutin odottelun jälkeen ensimmäiset ruokalähetit saapuvat kadulta kiinteistön aulatilaan.

Neljä HS:n haastattelemaa ruokalähettiä ei halua esiintyä artikkelissa omilla nimillään, sillä he pelkäävät joutuvansa vaikeuksiin Woltin tai Foodoran kanssa.

Ulkona pakkanen on kiristynyt 14 asteeseen, mutta miehillä ei ole eteläisessä Helsingissä paikkaa, jossa lämmitellä. Ravintoloiden eteisessä ei saa odotella uutta tilausta.

Ruokalähetit kertovat, että toiminta jakaantuu kaupunginosittain siten, että esimerkiksi keskustassa sijaitseva taukopaikka, jos sellainen olisi, ei juuri hyödyttäisi niitä, joiden työalue on Punavuoressa.

Loppusyksystä ruokalähettien sähköskootterit häädettiin Kaisantunnelin pyöräparkista.

Kuivalainen kertoo yrittäneensä saada ruokalähettiyhtiö Woltia ohjeistamaan kuljettajia, mutta hänen mukaansa Woltin asiakaspalvelun vastaukset ovat olleet yhtä tyhjän kanssa.

HS on nähnyt viime marraskuussa alkaneen sähköpostikeskustelun viestejä. Niissä vain etunimillään esittäytyvät asiakaspalvelun työntekijät kehottavat koulua kääntymään viranomaisten puoleen.

Kuivalaisen saamien vastausten mukaan Woltilla ei ole mahdollisuuksia jalkautua ongelmakohteeseen, eikä heillä tietosuojaan vedoten ole mahdollisuutta jäljittää yksittäisten ”yhteistyökumppaniensa” liikkeitä, jotta palaute voitaisiin yksilöidä juuri niihin kuljettajiin, jotka käyttävät porraskäytävää taukopaikkanaan.

Woltin sisäisessä kielenkäytössä ruokalähetit ovat yhteistyökumppaneita.

”Aamulla oli kuusi ruokalähettiä pitämässä taukoa meidän portaissamme. Vahtimestari paimensi miehet ulos. Kello viideltä he olivat tulleet takaisin”, Kuivalainen kuvaa ongelmaa.

Hän pitää erityisen ongelmallisena, että nuoret naisopiskelijat kokevat turvattomuutta koulutiellään. Epävirallisen taukopaikan ilmettä on myös viihdytetty soittamalla etnomusiikkia.

HS ei myöhään torstai-iltana tavoittanut Woltin tai Foodoran viestintää kommentoimaan tapausta.

Eteläisen Helsingin ruokalähettien ongelmia lisää se, että heidän mukaansa ainoa mahdollinen vessa lähimmällä huoltoasemalla on rikki.

Eivätkä ansiot kireällä pakkasjaksolla ole kummoiset. Yksi kuljettajista kertoo tienanneensa torstaina kolmen tunnin työskentelyn tuloksena 3,50 euroa.

HS:n haastattelemien ruokalähettien viesti on, että he kohtelevat ihmisiä kunnioittavasti, eikä joidenkin ruokalähettien riehakasta käytöstä voi yleistää koko ammattikuntaan.

Eiran aikuislukion porraskäytävä on huomattavasti lämpimämpi kuin kadulta porraskäytävälle johtava kiinteistöyhtiön aulatila. KuvaJuhani Niiranen / HS

Isolla Roobertinkadulla on lukuisia ravintoloita, joista tehdään tilauksia ruokalähettien kuljetettavaksi. KuvaJuhani Niiranen / HS