Agentti on kuvannut videon kännykällään. Videolla hän kiertää Renee Nicole Goodin Hondaa, jonka takapenkillä ikkunasta katsoo ulos musta koira. Good sanoo agentille ratin takaa auton ikkunasta: ”Ei hätää, en ole vihainen sinulle”.
Sen jälkeen video kuvaa auton ulkopuolella seisovaa ihmistä, joka on Reutersin mukaan Goodin vaimo. Tämä sanoo agentille, etteivät he vaihda autojensa rekisterikilpiä joka aamu, kun agentti kuvaa auton takapuskurin rekisterikilpeä. Goodin vaimo kysyy, haluaako agentti käydä heidän kimppuunsa.
Agentti kiertää auton takaosan ympäri ja jälleen sen etupuolelle. Samalla toinen ICE-agentti lähestyy Renee Goodia ja käskee tätä poistumaan autosta.
Silloin Good peruuttaa autolla hieman, kääntää sitten renkaita kääntyäkseen oikealle ja auto lähtee liikkeelle. Videolla kuuluu laukauksia.
Agentin kuvaama video ei näytä osuuko Goodin auto häneen, sillä se heiluu ja kuvaa asfalttia hetkenä, jona hän ampui laukaukset.
Lopussa näkyy vielä, kuinka auto ajaa ulos tieltä ja joku sanoo ”vitun ämmä”.
Vapaitten maa ja rohkeiden koti tai jotain sinnepäin
No kyllä tuota saa melko rohkea olla ku kävelet kadulla ja jokaisella vastaantulijalla voi olla ase matkassa, kyllä itteä vähän hirvittäs.
Minnesotassa on Natsien valtaa nousun hetki. Viimeisiä hetkiä tehokkaaseen vastarintaan. Kuvernöörin tulisi mobilisoida kansalliskaarti.
Tästä sen verran että vaikka se ei tuosta kyseisestä videosta selviäkään, niin tapaus on saatu nauhalle aika monesta kuvakulmasta. Mm. tässä on New York Timesin videoanalyysi, (edit: linkki r/law -subredditin ketjuun jossa video nähtävissä, linkki suoraan NYT:n sivuille vielä alempana) jossa yhdistetään useampi videolähde, ja näistä käy aika selväksi, että auto ei missään välissä osu tai edes yritä osua agenttiin. Päinvastoin, renkaiden asennosta näkee, että Good on kääntämässä autoaan poispäin agentista ja on selkeästi aikeissa ajaa tämän ohi. Kohdasta 1:10 ja eteenpäin on nähtävissä hyvin selvästi, että ensimmäisen laukauksen lähtiessä agentti seisoo jo jalat auton eturenkaan vierellä. Samalla näistä näkee, että mitään kontaktia auton ja agentin välissä ei missään välissä ollut.
Toisekseen huomioitavaa on sekin, että ampuja kävelee ennen tapausta itse tarkoituksella auton eteen, mikä on vastoin sekä jenkkilän että oikeastaan kaikkien maiden poliiseille annettua ohjeistusta jo lähtökohtaisesti. Niin jenkeissä kuin Suomessakin sille on syynsä, miksi poliisit jututtavat ihmisiä sivuikkunan kautta, ei auton edessä seisten, koskaan.
Eli tässä äijä toimii itse ensin koulutuksen vastaisesti astellen auton eteen, sen jälkeen panikoi kun auto peruuttaa ja yrittää kääntyä/ajaa siitä ohi, astuu sivuun ja ampuu kuskia kolmesti tilanteessa, jossa ei ollut itse missään vaarassa. Potentiaalinen vaaratilanne syntyi siitä, että hän toimi itse ohjeistuksen vastaisesti kävelemällä auton eteen. Jos koulutusta olisi noudatettu, niin mitään tästä ei olisi tapahtunut.
Ihan totaalista kädettömyyttä alusta loppuun agentin osalta, mutta odotettavaahan se on kun noissa hommissa on pääosin ihmisiä, joille on annettu muutaman viikon pikakoulutus ja lyöty aseet käteen.
Eipä noita ICE agentteja taideta mitenkään kouluttaa. Nehän on vaan valtion
sanktioimavaltuuttama jengi jolla on lupa tappaa ja immuniteetti syytöksiltä. Ainakin tällä Jonathan Rossilla joka naisen ampui, sanoi Vance olevan täysi immuniteetti. Eiköhän sieltä tule vaan muutaman kuukauden palkallinen loma palkinnoksi, kunnes media unohtaa asian.ICE agentin vaatimukset ovat uskollisuus Trumpille ja valkoiselle rodulle. Sitten kaksi viikkoa koulutetaan että osaavat edes laittaa varusteet päälle ja kentälle väittäen että nyt ovat liittovaltion erikoisjoukkoja.
Hei, tällainen kojaaliuttaan vain yhdelle taholle vaannova yksityisarmeija on tuttu jostain historiasta!!
Eikö tuo ICE ole kumminkin perustettu aikoja sitten, eikä trumpetti edes ollut pressa silloin?
Onhan se vanha virasto, mutta toisaalta jo viime vuoden puolella oli uutisia, että se on enemmän kuin tuplannut henkilöstönsä.
On nuo ollut olemassa, mutta niillähän oli helvetinmoiset rekryt käynnissä heti, kun Trump pääsi taas valtaan.
Täs itseasias just muutama päivä sitten ICE:n omilta sivuilta. Ovat palkanneet 12 000 työntekijää alle vuodessa.
https://www.ice.gov/news/releases/ice-announces-historic-120-manpower-increase-thanks-recruitment-campaign-brought
On vielä niin isot bonukset, että tämä on melkein tulon siirto omille fanaatikoille, jotka saa samalla oikeuden mennä kiusaamaan vääriä™ ihmisiä.
Sen jälkee kun Noem ja Homan Trumpin käskystä alkoivat tehdä siitä gestapoa niin rima on madaltunut kuukausi kuukaudelta.
Ei Gestapo vaan ennemminkin SA (Sturmabteilung), Hitlerin väkivaltainen laiton käsikassara jonka pääasiallinen olemassaolon tarkoitus oli poliittisten vastustajien intimidointi, mukilointi, ja aika usein tappaminen/”kadottaminen”. Ei ICE:lla ole lainvalvonnan kanssa juuri mitään tekemistä.
Harvinaisen selvää on, että ei tällä toiminnalla ole tarkoitus hoitaa maahanmuuttoasioita. Ei karkotusten tekemiseen tarvita kokonaista komppaniaa militarisoituja poliiseja. Tätä näennäistä oikeustusta on käytetty poliittisten vastustajien kiusaamiseen ja pelotteluun. Varmasti halusivat myös provosoida ylilyönnin, mutta se tuli väärältä puolelta. Toivottavasti narratiivi rikkoutuu tämän myötä, mutta puhdistusten jälkeen hallinnon sisältä ei tule enää mitään vastustusta autoritaaristen keinojen käytölle. Päinvastoin siellä on muutamat porukat ajamassa omaa autoritaarista agendaansa ja silloin ei kilpailla muusta kuin siitä, kuka pääsee vuorollaan kiusaamaan kansalaisia / maailmaa eniten. Rubio on ainakin ollut vahvoilla viime aikoina, kun on saanut hyökkäykset etelään käyntiin. Hänen tarkoituksensa on vaihtaa hallinto Kuubassa.
Trump kampanjoi toiselle kaudelleen lupaamalla huimia karkotusmääriä, ja muistan kun silloin asiantuntijat kertoivat, että sellaisiin lukuihin ei voida silloisilla toimintatavoilla mitenkään päästä saati löytää henkilöstöä. Ennen tätä toista kautta hoitivat siis karkotuksia tarkkaan suunniteltuina iskuina eli tiesivät tasan ketä ovat menossa hakemaan mistä ja milloin. Homma vaati viikkojen suunnittelun ja yhteen operaatioon osallistui varmaan toistakymmentä agenttia. Nythän näyttäisi, että täsmäiskuista on siirrytty jalkauttamaan joukoittain agentteja työpaikoille ja naapurustoihin sohimaan josko löytyisi paperittomia tai "jengiläisiä" pidätettäväksi.
On tietysti asia erikseen onko henkilöstön aseistaminen tai tämän mittakaavan karkotukset ylipäätään tarpeellista, mutta kyllä jo ennen operaation aloittamista oli tiedossa, että luvattujen karkotuslukujen saavuttamiseksi tarvitaan huomattavasti enemmän agentteja. En ole ihan niin varma, että näissä operaatioissa olisi kyse muusta kuin siitä, että haluavat karkottaa massoittain porukkaa, koska "migrant crime" jne.
Trump on toki myös lähettänyt demokraattien johtamiin kaupunkeihin sotilaita "kitkemään rehottavaa rikollisuutta", mikä sitten taas vaikuttaa ihan selvältä provokaatiolta ja oman narratiivin vahvistamiselta, mutta lienee kuitenkin vähän eri asia kuin nämä ICE:n karkotusoperaatiot.
Olkoon vaikka einsatzgruppen
Ampuja on ilmeisesti ollut ICE:llä töissä vuodesta 2016 lähtien, eli kyse lienee suht kokeneesta kaverista.
Kokemus ei kuitenkaan suoraa tee ammattitaitoiseksi, jos vääriä toimintatapoja ei korjata tai niihin ei puututa. Onhan tuolla ennenkin ollut myös poliiseja, jotka on tyyliin ampunut jonkun siviilin ja sitten ollaan tutkittu tämän työhistoriaa ja paljastanut muitakin ylilyöntejä, jotka on vaa sivuutettu.
Myös Derek Chauvinilla oli 20 vuoden aikana useita varoituksia toiminnastaan ja oli käyttänyt samaa, ymmärtääkseni kiellettyä, kuristustaktiikkaa myös muihin siviileihin ennen kuin se johti George Floydin kuolemaan.
Jonathan Ross (murhaaja) on ollut aina valkoisen ylivallan asialla ja siksi riidoissa siskonsa kanssa.
Trumppi kasvatti sen budjetin neljälle vuodelle yli 170 miljardiin dollariin, käytännössä tehden siitä oman versionsa Gestaposta.
Patriot Act lakien myrkyllinen hedelmä, nyttemmin Trumpin oma käsikassara
ICE on osa Department of Homeland Securityä ja perustettu 2003 ja kaikki sen jälkeiset presidentit GWBush, Obama, Trump, Biden mukaan lukien on antanut ICEn vallan kasvaa ja siitä on tullut deep state organisaatio jota ei lait koske.
Rotuteoriat jätän omaan arvoonsa.
Jos saa tuomion osavaltion tuomioistuimessa, niin presidentillä ei ole siihen armahdusoikeutta. Eli peli ei ole täysin menetetty.
Eikös sieltä äkkiä kuulunut, että Minnesotan poliisia olisi käsketty keskeyttämään tutkinta kun FBI ottaa "asian haltuunsa", mihin heillä ei pitäisi olla edes kykyä mutta tämä on tätä nykypäivää. Epäpätevyys ei ole missään virassa deal breakeri, kunhan on lojaali kurpitsakuninkaalle.
Nyt tutkitaan sitten federaalisella tasolla, vaikka rikos tapahtui vain Minnesotan osavaltion rajojen sisällä. Sellaiset trump saa armahtaa, ja armahtaisi moisen natsin vaikkei saisikaan.
Ei ihan näin. FBI johtaa tutkintaa koska liittovaltion virnaaomaisen toimi kyseessä, mutta paikallispoliisi osallistuu siihen. Eli siis, Minnesotan taholta tehtiin käsittääkseni päätös, että erillinen tutkinta lopetetaan, ja kaikki vedetään yhden tutkinnan kautta, sen sijaan että FBI:lla olisi oma, ja paikallispoliisilla oma rinnakkainen samanaikainen tukintansa.
Tää ei estä osavaltion syyttäjää nostamasta syytettä. Ts. kun tutkinta aikanaan saadaan valmiiksi, niin materiaali menee sekä liittovaltiotason syyttäjille, että osavaltion syyttäjille syyteharkintaan, jotka tekevät omat ratkaisunsa. Liittovaltiotasolla meiningin ollessa mitä on voidaan käytännössä jo sanoa varmaksi, ettei syytteitä tulla nostamaan, mutta osavaltiotasolla voidaan hyvinkin nostaa, ja Minnesotan district attorney eli korkein syyttäjäviranomainen on nostanut syytteitä poliiseja ja virkamiehiä vastaan aiemminkin.
Mä itseasiassa näkisin että tää on juridisesti jenkkilän kontekstissa ihan fiksu veto: lopettamalla erillisen tutkinnan ja menemällä yheteisellä tutkinnalla pääsee suoraan kiertämään puolustuksen mahdolliset väitteet oikeudessa siitä, että tutkinta on ollut jotenkin puolueellinen tai noitavaino (mitä ne tulee varmasti väittämään).
Toisaalta yhteinen tutkimus antaa FBI:lle mahdollisuuden kusta tutkinta sillä tasolla, ettei tuomiota voida antaa.
Tuossa autossa oli Missourin kilvet, mutta rikos tapahtui Minnesotassa. Kyseessä oli myös liittovaltion agentti. Kumpikin puoltaa siihen että tutkinta menee liittovaltiolle.
Mitä ne presidentin oikeuksien rajat on aiemminkaan estäneet? Diktaattori tekee niin kuin haluaa, laeista ja muista välittämättä.
Unohdit vaan sen että koska tapaus liittyy liittovaltion työntekijän työtehtävään, niin osavaltiolla ei ole mitään juridista oikeutta asian käsittelyyn. Jos nostaisivat syytteen niin heti ensimmäisessä vastineessa puollustus nostaisi että kuuluu liittovaltiotason oikeuden käsiteltäväksi, joka jo juridisestikin tarkoittaa että silloin se ei edes jää tapaukseen arvotun osavaltiotason tuomarin päätettäväksi hyväksyykö hän sen siirron liittovaltiotasolle, vaan asia siirtyy automaattisesti liittovaltiotason oikeuden käsiteltäväksi siitä että hyväksyvätkö he tämän siirron.
He tulisivat myös hyväksymään asian helposti, vain ja ainoastaan jos liittovaltiotason oikeus päättäisi että asia voitaisiin myös käsitellä osavaltiotasolla, voisi se mitenkään jatkua osavaltiotasolla.
Sanktioima? Palkkatöissä kai nuo ovat.
Ampuja on veteraani, jolla vuosien kokemus rajavartiostosta, asekoulutuksesta ja ollut ICEssäkin vissiin 2015 vuodesta lähtien. Eli tässä tapauksessa ei ole kyse koulutuksen puutteesta vaan ihan tietoisesta valinnasta.
Erinomainen lisäys. Korjaisin sen verran, että New York Timesin artikkelin linkki on tässä.
Inhimillisenä huomiona toisin vielä sen, että videoita yhdistelemällä tiedämme nyt, kuka oli se henkilö joka ensimmäisenä juoksi karanneen auton perään. Surullista, hirveää ja raivostuttavaa samanaikaisesti.
[Edit: NY Timesin artikkeli sanoo "bystander", kyseessä on siis ammutun naisen vaimo, joka oli poistunut autosta kuvatakseen ampujaa, eikä päässyt enää takaisin autoon, koska ammuttu nainen laittoi ovet lukkoon ICE-agenttien saapuessa. Ampujan kuvaamissa editoimattomissa videoissa tämä ilmenee hyvin. Vaimo on siis ruutupaitainen henkilö, joka kuvaa ampujaa. Ampujan kuvaaman videon löytää esim. täältä.]
Juu kiitos korjauksesta, piti linkata law alaredditin ketjuun jossa itse analyysivideo on suoraan katosttavissa kun en ollut varma onko se alkuperäinen maksumuurin takana, mutta nappasin epähuomiossa väärän linkin. Korjattu nyt. Kiitos myös suorasta linkistä, se näköjään toimii ilman tilaustakin.
Ei liene kädettömyyttä vaan provokaatio; jätkä halusi saada ampua jonkun, joten ihan tahallaan hommasi tekosyyn siihen. Kuuluu linnaan.
Jos saa syytteen/ tuomion niin saa vapautuksen. Vapaiden maa.
Eikös vance jo sanonut että ICE agentit ovat täysin immuuneja kaikkeen tälläiseen. Kertoo vähän jo nykyisestä presidentistäkin.
Vitun ihmis paskat. https://youtu.be/Tsq4o1VMLuc?si=vVPhhU7M3JqTXa-f
Tämähän se olisi. Aivan täysin satavarmasti on tulossa armahdus pressalta.
Näyttää siltä, että ei edes tarvitse. FBI (jota johtaa Trumpin käskyläiset) on ominut tutkinaan itselleen (rajannut paikallisviranomaiset siitä pois), ja olisi naivia kuvitella, että tarkoituksena olisi muuta kuin esittää "tutkinnan" jälkeen, että syytteelle ei olisi perustetta. Vaikka osavaltiotasolla olisi halua muuhun, vallitseva oikeuskäytäntö tekee huomattavan hankalaksi polisien saattamisen vastuuseen ylipäätänsä ja todistusaineistoa kun vielä häviää (ilmeisesti ampujan työtoverit olivat jo tyhjentämässä hänen kotiaan tietokoneista) niin...
Voi olla että jotain on muuttunut välissä mistä en tiedä, mutta käsittääkseni tilanne on se, että osavaltiotasolla nimeomaan lopetettiin tarkoituksella oma tutkinta ja päätettiin tehdä yhteinen tutkinta FBI:n kanssa (näin ne myös näkee tarkemmin, miten FBI tilannetta lähetstyy). Ja joka tapauksessa vaikka paikallispoliisin tutkijat jäisivät täysin statistin rooliin, niin osavaltion syyttäjällä on pääsy tutkintamateriliin, ja oikeus nostaa omat syytteensä tapauksesta siitäkin huolimatta vaikka liittovaltiotasolla syytteet jätettäisiin nostamatta.
Ts. tutkintavastuu ja tuomiovalta ovat kaksi erillistä asiaa. Tutkintavastuu on nyt liitovaltiolla, se ei silti tarkoita etteikö paikallistason syytteitä voida nostaa, jos (ja kun) liittovaltio tulee jättämään syytteet nostamatta.
https://www.ktsa.com/fbi-taking-over-renee-good-killing-investigation-minnesota-investigators-say/
Teoriassa pakallisilla viranomaisilla on mahdollisuus nostaa syyte, mutta liittovaltio tekee parhaansa, että he eivät voisi asian tutkintaan osallistua.
Ei presidentti voi armahtaa osavaltiotason tuomioita.
Kerro tää myös presidentille
Ei tarvitse, kun varmasti tietää tässä asiassa toimivaltojensa rajat (koska on varmasti jo ensimmäisellä kaudellaan vetänyt asiasta useat itkupotkuraivarit). Liittovaltiotason armahtelu ei kauheasti mitään meinaa jos sellaiset lippulappuset menvät osavaltion hallinnossa suoraan silppuriin. Edes iso paha Trump tuskin on aloittamassa sisällissotaa jonkun ICE-agentin vankilasta pelastaakseen
Tää kyseinen presidentti on tainnut tehdä tähän mennessä jo paljon muutakin, minkä ei pitäisi olla presidentille mahdollista
Pointtina on että Trumpilla ei ole toimivaltaa asiassa. Voin minäkin armahtaa jonkun Jenkkilässä vankilassa istuvan, mutta vankilanjohtoa, osavaltion poliisia tai tuomioistuinta asia ei varmaankaan paljoa kiinnosta. Meinaatko että Trump laittaisi liittovaltion agentteja avustamaan kys. henkilöä vankilapaossa?
Harmillisen paljon ärsuomen usa-keskusteluissa on puutetta minkäänlaisesta ymmärryksestä Suomen ulkopuolisten valtioiden/liittovaltioiden hallinnollisista tai lainopillisista asioista. Ymmärrän toki että ikävät faktat pilaavat hyvän öyhötyksen, mutta jos tuota ampujaa tullaan jotenkin tuomiolta suojelemaan, niin käytettäviin keinohin ei lukeudu presidentillinen armahdus.
Konservatiivien rakastama "Don't tread on me" saa ihan uuden merkityksen.
Eli he alkavat ITSE heti dominoida muita asein kun siihen annetaan mahdollisuus.
Jokainen syytös on tunnustus.
Se on kato sitä ennaltaehkäisevää puolustautumista.
Jossain oli noiden ohjeistuksesta juurikin, ettei liikkuvaa autoa ammuta ilman hyvää syytä ja se, että ei saa omalla toiminnalla aiheuttaa sitä tilannetta. Sama kaveri hinautunut auton perässä aiemmin joten jonkinlainen John McClane-kompleksi siellä on taustalla.
Joo siis tuolla r/law puolella on asiasta tässä parin päivän sisään ollut useampikin ketju, jossa käydään vastaavia oikeustapauksia läpi vuosien varrelta ja linja on kauttaaltaan ollut se, että tosiaan kuolettavaa voimaa ei voi käyttää, jos itse ensin asettaa tarkoituksella itsensä vaaraan. Ts. poliisi ei voi astua liikkuvan ajoneuvon eteen ja sitten ampua sitä jos se ei heti pysähdy.
Ja lisäksi: jopa tapauksissa joissa auto on tullut poliisia kohti, oikeushistoria näyttää että kuolettavaan voimaa ei ole oikeutta enää siinä vaiheessa, kun vaara on jo ohi. Eli vaikka tätä tapahtumaketjua tulkitsisi niin kuin ICE (virheellisesti) väittää ja uskoisi, että auto on tarkoituksella ajamassa agenttia päin, niin kun me tiedetään jo tuostakin videosta että laukaukset ammutaan joka tapauksessa hetkellä, jolloin agentti seisoo jo auton sivulla, niin edes tässä tapauksessa siihen kuolettavaan voimaan ei ole laillisia perusteita.
Juuri näin. Ensimmäinen laukaus tuli autoon etuvasen viistosti ja kaksi seuraavaa suoraan vasen sivulta auton vasemmasta sivuikkunasta. Tässä ei ole mitään tulkinanvaraista, kyse oli taposta tai murhasta.
Piste i:n päälle: 10 s ennen ampumista hän iloisesti hymyille sanoi ICE henkilölle että kaikki on hyvin ja hän ei kanna kaunaa.
Vissiin kuitenkin Jenkkipollarilla on oikeus ampua rikollinen joka pakenee poliisia. Voi olla että vetoavat tähän oikeudessa.
[deleted]
Trumpin hallinnon toimintatapahan on ollut että annetaan "executive order". Jos se on laiton, niin se voidaan haastaa oikeuteen, ja asia käsitellaan kuukausien tai vuosien päästä.
Näillä on de facto toimintavaltuudet, ja niiden rajat määrää presidentti.
Ja Amerikan korkein oikeus päätti että Presidenttiä ei voi rikoksesta syyttää jos kyseessä oli "virallinen teko" niin ei hirveästi Trumppia huolestutta että tulevaisuudessa tulisi mitään sanktiota näistä laittomista käskyistä joita allekirjoittaa.
Se on aika jännää katsoa kuinka Yhdysvaltain liittovaltio, jossa kuuluisi olla kolme eri haara jotka sitten rajoittavat toisiaan, on nyt tässä viimeisen muutaman vuoden aikana rappeutunut periaatteessa diktatuuriksi jossa presidentti voi huoletta rikkoa lakia ja tehdä periaatteessa mitä haluaa.
Periaatteessa Trumppia voidaan syyttää virkavirheestä (impeachment) jos kongressi äänestää siitä ja senaatti äänestää 2/3 sen puolesta, mutta nykyinen partisaani politiikka Amerikassa tekee tästä melkein täysin mahdotonta ellei Demokraatit saa täyttä lotto voittoa väli vaaleissa ja jollain keinolla hanki huomattavaa enemmistöä jolloin vain pieni määrä vanhan mallin republikaaneja tarvittaisiin että äänestys menisi läpi. Mutta silloinkin tekisi aika tiukkaa.
jenkkien systeemi särkyi viimeistään 2001 tehtyjen valtaoikeuksien nostojen jälkeen
Niin porukka on ihan selviä ruskeapaitoja. Varusteetkin näyttävät vielä olevan itse ostettuja, kun jokaisella on erilaiset rytkyt.
Vaikea on nähdä miten tuo ampuminen olisi hyväksyttävää ellei siellä ollut kuskina joku tunnettu huumeparoni ketä ei saa päästää karkuun.
Enemmän noista videoista haiskahtaa jumaluuskompleksi ja ICE-agenttia suututti, kun ei hänen sanaa totella perkele.
Ampuminen ei sitä paitsi mitenkään auta tuossa tilanteessa kun hypähtää pois auton edestä. Parhaimmallakin tulkinnalla kosto siitä että nainen olisi voinut osua häneen.
Ymmärtäisin ampumisen jos auto olisi esim kiihdyttämässä häntä kohti kymmenien metrien päästä.
"Eli tässä äijä toimii itse ensin koulutuksen vastaisesti"
Aika rohkea oletus, että noille annetaan mitään merkittävää koulutusta.
Menisitkö töihin hesarille? Siellä kun ei analyysiä osata tehdä, vaan postataan näitä neutraalinsävyisiä käännöstekstejä uutisina.
Sopii omistajille kun fasismia jaetaan näinä vaikeina aikoina. Siis osakkeen omistajille epävakaina aikoina. Paskat muista.
Odotan vielä päivää kun Suomen media jaksaa tehdä oikeaa journalismia JD Vancen vaalikampanjoita kahdeksannumeroisilla summilla rahoittaneesta Peter Thielistä, joka oli ennen politiikkaan nousua JDn työnantaja. Sen kaverin Palantir yms valvonta- ja kontrolliprojektit, puheet antikristuksista jotka vastustavat AI-vallankumousta yms pitäisi olla uutisoituna.
Selittää meinaan todella paljon yhdysvaltain nykyjohdon menoa nuo toimintaa voimakkaasti rahoittaneet teknokraatit taustalla, jotka kumartaa Curtis Yarvinin teknofasismifantasioille. Maailmaa pitäisi heidän mielestään pyörittää yrityksenä ja sitä johtaa yksi CEO ja kaikki teknologian ylivaltaa murentavat pitää poistaa antikristuksina. No wonder että EUkin on näille iso piikki lihassa säädöksineen.
Palantirin perustaja sanoi vasta ääneen, että yhtiön tarkoituksena on tappaa "kommunisteja".
Heidän vihollisiaan. Firman siis.
Joo, mitä Thielin toiminnasta oon kuullut, niin jätkä on menny aika syvälle maailmanlopunkiimassaan.
Se on hahmo jonka osuudesta nykyiseen maailmantilanteeseen ja minne ollaan menossa ei puhuta vieläkään riittävästi. Jostain syystä sen LOTR-nimetyt firman nimetkin on aina siellä ”pahisten” puolella.
Hauska tidbit että Palantiriin oli Epsteinkin sotkeutunut 😅. Mikä toki ei sekään yllätä tuon pienen piirin kanssa.
En ymmärrä taaskaan miksi suomalainen media on allerginen tekemään juttuja asioista jotka aidosti selittää logiikkaa meidän tärkeimmän ”venäjäsuojan” toiminnan takana. Maan, jolle ollaan myymässä nyt viimeisimmätkin erikoisosaamiset pilkkahintaan jäänmurtajien osalta.
Pahaa pelkään, että kyse on ainakin Ylen kohdalla siitä, ettei haluta lähteä 'sensationalismiin' tai puhumaan henkilöstä, ja koitetaan pysyä neutraaleina. Nykymaailmassa se on vaan jotenkin mun mielestä väärin. Thielistä et al. pitäisi oikeasti puhua ja paljon, koska he ovat aktiivinen uhka demokratialle ja jopa ihmiskunnan tulevaisuudelle. Vaikka se meneekin vähän oudon puolelle, niin esim Thielin pitämät puheet on ihan oikeasti semmosta kamaa, että ns taviksella menee puurot väärään kurkkuun niitä kuullessa. Pahinta tässä on, että tästä kyllä puhutaan paljon netissä, mutta valtamedia vaikenee aika tehokkaasti.
YLE on ollu Trump-uutisoinnissa älyllisesti epärehellinen. Kertoo asioista kuin ne olisi ihan normaaleja juttuja.
Joo. Ymmärrän kyllä journalistisen puolueettomuuden ja kantaaottamattomuuden idean, mutta välillä se tekee pelkästään hallaa uskottavuudelle. Huonoja ideoita pitää voida sanoa huonoiksi ideoiksi, paskaa politiikkaa ja hölmöilyä pitää pystyä ottamaan esiin niin, että tulee selväksi, ettei olla naurettavasti aidalla roikkumassa ja "me vaan raportoidaan tapahtumista"-asenteella. En ihan ymmärrä miten tuosta neljännestä valtiomahdista on tullut aivan täysin hampaaton sylikoira.
Persut tappaa Yleä minkä pystyy ja Kokoomus ei pane vastaan, joten ihan hengissä säilymisen vuoksi Yle ei voi ihan hirveästi kaivella persujen ideologisia ystäviä.
Kai se on maan tapa että jonnekin pitää olla rähmällään. Ei provosoida isoja, ilkeitä maita vaan ollaan vähän takavasemmalla ihan hissukseen.
Sama porukka Suomessa median omistaa kuin USAssakin. Vai luuletko sinä suomalaisen plutokraatin tai tämän ministerin olevan sen moraalisempi kuin amerikkalaisenkaan?
Kaikki ne autoritaarisuuden haarat - raha, rasismi, uskonto - jotka USAssa muodostavat yhdessä Republikaanipuolueen muodostavat Suomessa hallituksen. Samaan mekin olemme matkalla, tulemme vain vähän jälkijunassa niin kuin yleensäkin.
Mitä turhia, kun saa tarpeeksi klikkejä kirjoittamalla jostain Trumpin golf-reissuista tai millainen kravatti sillä oli tänään päällä.
Ei hätää, Tanska puskee Chat Controllin läpi ja askel lähemmäs teknotaivasta on otettu.
Sepäse. Siellä on kyllä ollut kovin aggressiivinen pusku pelata noiden teknokraattien pussiin ja samalla asettavat itseäänkin pahempaan rakoon Grönlannin osalta.
Tanskassa on myös poliitikkojen saaman rahoituksen / tuen kanssa järjestelmässä hyviä porsaanreikiä että ei välttämättä jää kovin selkeää kuvaa heidän rahoittajistaan.
https://www.oecd.org/en/publications/anti-corruption-and-integrity-outlook-2024-country-notes_684a5510-en/denmark_84a628ae-en.html
Eiköhän he hesarissakin pelkää sanktioita. Siellä on varmaan esim. firman sähköpostit Office365:ssa ja jos pankkiyhteydet menee, niin konkurssi uhkaa.
Kuka maksaa palkan? Tilaatko Hesaria?
Kiitos tästä järjen äänestä ja faktoista. Vihaan sitä, että ideologia saa ihmiset näkemään tilanteen omien ideologisten lasien läpi sivuuttaen ilmiselvät faktat.
Kolmasosa ICEen hakijoista ei läpäise kuntotestiä, mikä ei sinällään yllätä kun pohtii näitä Gravy Seal -larppaajia.
Ja missä maailmassa, jos löydät ittes konepellin edestä ja auto on lähdössä liikkeelle, sun ensireaktio on vetää ase esille ja ampua kuljettaja, eikä hypätä pois tieltä??? Niinkun videolta nähdään niin ampuminen ei todellakaan pysäyttänyt autoa vaan päinvastoin. Jos pääsit pois alta, niin sun tehtävä ei ole (ainakaan oikeus maissa) tappaa kostoksi kuljettajaa, vaan rangaistuksen ja tahallisuuden päättää tuomioistuin.
Aivan älytön päätös täysin riippumatta siitä, oliko mies jäämässä auton alle vai ei.
Ja kun ihmiset ovat tuoneet kukkia yms tapahtumapaikalle, on vastaanotto ollut aika uhkaava.
Kristityt toki puolustelemassa tuota kaikkea toimintaa.
Jenkki"kristityt" on kyl ihan omaa luokkaansa, alkavat mennä samaan lahkoon muiden kulttien kanssa toiminnallaan ja käytöksellään.
Hyvin pysyi myös puhelin kädessä ja sekä ase, että puhelimen kamera kohdistettuna uhriin koko tilanteen ajan. Ampumisen jälkeen muuten laukaisi myös ajatuksiaan, että "Vitun huora".
Terve mieli ja maa.
Monia videoita siitä kun Jenkkien poliisit roikkuu ikkunassa. Sen jälkeen epäilty painaa kaasua eikä poliisi tajua päästää irti pienessä vauhdissa.
Tuosta auton eteen kävelemisestä, olen nähnyt useita tapauksia joissa jenkkipoliisi yrittää blokata autolla ajamaan lähtemisen, ja ampuu kun auto lähtee ajamaan häntä kohti.
Muistelen (tämä on ihan täyttä mutua koska en ole opiskellut heidän lainsäädäntöä) että tuossa voi vedota itsepuolustukseen.
Typeräähän se on mennä auton eteen, mutta se ei silti poista että jos oikeasti yrittää ajaa toisen päältä, muuttuu tilanne täysin.
Tässä kyseisessä tapauksessa tosin ei tosiaankaan vaikuttanut siltä että kyseessä olisi ollut yliajoyritys.
Eikös tällaisessa Amerikan sisäisiä asioita käsittelevässä postauksessa pitäisi olla "Amerikka"-flairi?
Juu, korjasin sen mielestäni jo aiemmin, mutta näemmä se ei tallentunut tai yksinkertaisesti misclickasin tallentaessa, en vaan huomannu sitä kuin vasta äsken ettei se sitten mennytkään perille. Nyt fiksattu.
Videolta näkyy että agentin molemmat jalat ovat ilmassa ja heilahtavat taaksepäin, juuri sen jälkeen kun auton etupyörä sutii tyhjää. Jos tie ei olisi ollut jäinen olisi agenttille käynyt huonommin.
En mitenkään halua puolustella ampumista, ja kuumakalle kaveri tosiaan asettui auton eteen erittäin typerästi ja muut agentit samalla eskaloivat tilannetta antamalla sekavia ohjeita, rouva yritti karkuun, agentti hätääntyi ja käytti asetta.
Mutta väite ettei auto olisi osunut agenttiin ei saa tukea videoista.
No ei, mutta ei se kaukaakaan mene. Joku lähtee ajamaan siitä sen verran, että ilman väistämistä väliin olisi jäänyt ehkä parikyt senttiä, väistämiselläkään ei edes metriä. Jos auto lähtee liikkeelle parin metrin päästä ja reagointiaika on puoli sekuntia, niin on aikamoista jeesustelua sanoa, että agentin pitäisi siinä kohta tehdä hillitty tilannearvio. Käytännössä ampuu samalla, kun ottaa sivuaskelen poispäin autosta, jonka rengas olisi saattanut hipoa varpaita.
Mun mielestä olennaisinta tässä koko hommassa on jenkkien mentaliteetti / kulttuuri näissä asioissa. Lainvalvojat ovat aseistettuja eivätkä pelkää käyttää asettaan, jolloin tällaisia keissejä tapahtuu. Reinikainen ei ammu ellei olisi suoraan kiihdyttävän auton konepellin edessä, mutta Joe ampuu. Eihän tuossa pitkää reagointiaikaa ollut, joten reaktio on tullut täysin selkärangasta, ja rapakon tuolla puolen se ensireaktio on vetää liipaisimesta.
tää ampuja tais olla aikaisemmin ihan poliisi sekä sotilas – toimi kuten kulttuuriin kuuluu.
Jos auto olisi osunut häneen, se näkyisi varmasti ja tuntuisi. Kuten jo on sanottu, kaverilla ei ole vammoissa, auto kääntyi pois. Ainoa vika oli tyypin päässä.
Sairas maa, sairas kansa. Ainoa terroristi ovat jenkit itse.
Siinä ei jututettu ihmistä. Niin jenkkilässä kuin Suomessakin poliisit saattavat seistä auton edessä hetkittäin.
Jännää vertailla tämän tapahtuman kommentteja siihen kun loppiaisen 2021 Capitol Hillin mellakassa ammuttiin eräs rakennukseen pyrkinyt (nais)mielenosoittaja. Silloinhan Trumpia myöten tämä ampuminen tuomittiin, että mikä vaara mukamas pienikokoinen nainen oli. Nyt sitten sama porukka puolustelee ICE-agenttia ja tuomitsee ammutun naisen. Omalle porukalle on aina eri säännöt näköjään.
Ei "rakennukseen pyrkinyt". Hän oli rakennuksen sisällä tullessaan ammutuksi, tunkeutuessaan rikotun oven läpi "Speaker's lobby" tilaan josta puolestaan on suoraan sisäänkäynti edustajanhuoneen instuntosaliin, jossa kongressiedustajat olivat kokoontuneina (ja sillä hetkellä kaasunaamarit päässä odottamassa, mitä tapahtuu).
Kiitos korjauksesta, ei tullut tarkastettua.
Jenkkien konservatiiveista iso osa nyt on tekopyhiä kusipäitä, joilla on yhdet säännöt itselle ja "omille" ja sitten toiset säännöt muille.
En kyllä tulkinnut kommenttia niin että siinä kritisoitaisiin pelkästään konservatiiveja. Tuossa nimittäin jää se toinen ryhmä jolla myös on "omalle porukalle on aina eri säännöt".
ICE on Trumpille henkilökohtaisesti lojaali aseistettu naamiojoukko, joka ensin kerää mainetta herkästä liipasinsormesta, lain yläpuolella olemisesta ja kidnappauksista, jotta heidät voidaan sijoittaa kriittisille äänestysalueille pitämään latinot, mustat ja muslimit poissa.
Oikeasti yllättävää nähdä tällaista saappaannuolentaa ärsuomenkin puolella, mitä näiden uutisten kommenteissa on. "Noudata, noudata, valtio on oikeassa, tässä minun sormenjälkeni ja internet-historiani olkaa hyvä, kyllä valtio tietää mikä minulle on parhaaksi ja oikeuksiani on ok polkea".
Miten joku voi oikeasti ajatella että tuollainen voimankäyttö kansalaisia (tai tietty ketään) vastaan on ok, jos ampujan olisi mahdollista poistua tilanteesta? Kysyn siis oikeasti, selittäkää. Kai tässä olisi voinut syyttää sitten jälkikäteen naista vaikka murhanyrityksestä, jos hän teki tilanteessa väärin? Vai onkohan tässä kyse siitä että uhri oli "ärsyttävä vassari" ja lesbokin vielä, jolloin kuolemantuomio paikan päällä on tietysti ok? Ei oikein järjellä voi perustella, niin joku voimakas tunnereaktio ja kyvyttömyys obektiiviseen ajatteluun tässä on taustalla oltava.
Näinpä näin. Yksikin nimimerkki jonka kommentti poistui modejen toimesta tässä aamulla ilakoitsi ”vassarilesbon” (tarkka sitaatti) kuolemasta ja jatkaa nyt vänkäämistä siitä kuinka ilmeisesti uhri sai mitä ansaitsi, ainostaan vähän sivistyneemmillä sanoilla.
Aika hyytävää ajatella, että tässä maassa on a) näin paljon ruskeapaitojen faneja b) porukkaa, jonka auktoriteettiusko sallii normaalien kansalaisten teloittamisen kaduille, kunhan kansalainen vain oli väärässä paikassa, ei totellut nanosekunnissa, tai kehtaa toimia viranomaista vastaan millään tavalla. Kyllähän siitä asenteesta viitteitä on aina ollut mielenosoituskeskusteluissa, mutta se, että aidosti fanitetaan kyseenalaisenkin ”viranomaisen” ylimitoitettua hengen vievää voimankäyttöä jopa ulkomailla, kyllä vetää naaman vakavaksi.
Itse heitin tästä ilmoituksen myös suoraan Reddit modeille. Tämmöset kokonaan pois, kiitos.
Samalla nämä tyypit jaksaa valittaa jostain punavihreästä woke-diktatuurista ja väestönvaihtosalaliitoista, joita liberaali eliitti ajaa yms.
Itse kirjoitin mielestäni aika neutraalin viestin tänne mutta reippaasti alanuolta ja vielä kehoitus eräältä käyttäjältä tappaa itseni. En tiedä mitä leiriä ärsytin. Vähän kummallista kuitenkin.
Kävin tsekkaamassa sun viestin. Luulen että ihmiset pitää sitä ICEn toiminnan valkopesuna, vaikka se ei ehkä sellaiseksi ollut tarkoitettu.
Ja vaikka siviili toimisi vastoin käskyjä niin rankaisu siitä ei ole teloitus kadulle muuta kuin diktatuurissa.
https://www.justice.gov/archives/ag/file/1220256-0/dl?inline
From Title 1, U.S. DOJ Policy on Use of Force:
“Firearms may not be discharged solely to disable moving vehicles. Specifically, firearms may not be discharged at a moving vehicle unless: (1) a person in the vehicle is threatening the officer or another person with deadly force by means other than the vehicle; or (2) the vehicle is operated in a manner that threatens to cause death or serious physical injury, and no other objectively reasonable means of defense appear to exist, which includes moving out of the path of the vehicle.”
Täydellinen urpo aseen kanssa halusi päästä ampumaan. Itse aiheutti uhkaavan tilanteen kiertelemällä autoa pari kertaa ympäri ja ase valmiina. Sekavia komentoja huudettiin naiselle ja ei mitään varmistusta että osuuko ammutut luodit takana oleviin ihmisiin. Lisäksi vielä perään huuto ”fucking bitch”. Ei mitään katumusta. Murha.
Ja presidentti ja kaikki valtionpäämiehet ja osastojen johtajat komppaa perään ampujan olevan sankari
Hyvin selväähän tämä on ollut alusta alkaen. Sama tyyppi oli vielä vastaavassa tilanteessa kesällä eli selvästi agitoi parhaansa mukaan ja liian monen poliisin tavoin haluaa vain päästä käyttämään väkivaltaa.
Kun lukee keskustelupalstoja niin todella isolle osalle nähdyn ymmärtäminen on ihan eri laitaa. Että ei tää ilmeisesti ole hyvin selvää sit kuitenkaan.
ICE on lelugestapo ja ne tulis heittää vankilaan.
Ja näille me myydään jotain vitun jäänmurtajia että pääsevät hyökkäämään Grönlantiin? "No kunhan suomen talous kasvaa" sanoo hallitus
Ne kaupat ei tee taloudelle paskaakaan.
Varmaan ensimmäiset ja viimeiset jäänmurtajat jota suomesta myydään jenkkeihin ja jatkossa sitten kisataan niiden kanssa markkinoista. Nyt kun jenkkien hallinto on avoimen fasistista niin aivan varmasti käyttävät kaikkia keinoja muutenkin oman taloutensa edistämiseen.
Niistähän osa nimenomaan jo tehdään rapakon toisella puolella eli myynnissä on osaaminen ei laivat.
Ei, jos jotain ne ei vaan osta meiltä. Niitten Jones act tekee sen, että niiden telakat on täynnä sisäisiä tilauksia. Plus näitä on myyty ympäri maailmaa ja kilpailijoita ei ole vieläkään
Jaa a toivottavasti ottaa meidän talousnerot maksun etukäteen ennenko meiän satamista lähtee mihinkään. Muutoin voi jäädä rahat saamatta.
Toki ongelmaksi jää paatit jotka rakennetaan siellä päässä..
Mä olen vähän miettinyt, että Trumpin hallinnolle ei liene mikään ongelma tehdä suomalaisille jäänmurtajainsinööreille sellaista tarjousta, josta ei vaan voi kieltäytyä. Iso pinkka taaloja, auto ja kunnon asunto, huipputason terveysvakuutukset ja koulut ja muut perhehommat hoidetaan. Kyllä varmaan saisivat houkuteltua osaajia sinnekin ja siltä pohjalta tehdä huippuluokan jäänmurtajat ihan itse. Kyllä heillä rahaa riittää ostaa pari jäänmurtaja-asiantuntijaa.
Ongelma lienee syvempi kuin tämä. Jenkkien kaupallinen laivatuotantohan on heikkoa jo valmiiksi joten jäänmurtaja asiantuntijoiden lisäksi tarvitsee laivanrakennus asiantuntijoita jotka osaa sen koko prosessin.
Siis tuohan käytännössä tapahtui jo. Sopimukseen kuuluu yhteensä 11 murtajaa. Ekat 4 tehdään täällä, 2 Raumalla ja 2 Helsingissä. Seuraavat 7 Teksasissa. Helsingin ja Teksasin telakat omistaa joku Kanadalainen firma.
Eli me näytetään eka mallia muutamalla kappaleella, sitten mennään sinne auttamaan niitä loppujen kanssa.
Parhaansa mukaan siellä yritetään osoittaa, että hallintoon ei voi luottaa edes lyhyellä tähtäimellä.
Jaa että meidän jäänmurtajilla mennään Grönlantiin?
Ei jenkit niitä jäänmurtajia tarvitse gröönlannin valtaukseen.
Kohta saan huutonaurut kun EU kieltää noiden myymisen USA:han.
Urpo Orpo ja Stubbeli säätävät kyllä talouden nousuun, EK kertoo heille lisää hyviä vinkkejä, kuinka talous saadaan taantumaan vieläkin tehokkaammin.
Nythän saatiin jo helpommat irtisanomiset niin talouden pitäisi lähteä satumaiseen nousukiitoon kun vihdoinkin kaikki laiskat sluibailijat voidaan irtisanoa.
Kaikkien jo näkemällä videollahan näkyy, että janari 1: kävelee auton eteen, 2: pysähtyy vetämään aseen esiin, ja 3: kurottaa yltääkseen ampumaan, koska auto ei ollut tulossa päin. Hieno meininki!
On kyllä pelottavaa, ja surullistakin, että jopa Suomessa ihmiset ideologiapäissään puolustelee ihmisen teloittamista.
Sen ymmärrän jos agentti säikähti kun auto lähti liikkeelle, ei tolta etäisyydeltä ehdi mitään renkaiden asentoja alkaa tarkistelemaan
Mutta sitä en ymmärrä miksi piti tappaa se nainen. Se ehti hyvin väistää pois alta ilman sitä pyssyä nii miksi se piti vetää esiin ja ampua jo sen jälkeen kun agentti oli turvassa.
Videolla näkyy kun kuski kääntää rattia.
Jep, ja tää äijä ampuu vielä kun auton on jo kääntynyt poispäin hänestä. Vaikka oli nopea vetokäsi hänellä, niin hän olisi jäänyt silti alle jos nainen olisi oikeasti yrittänyt ajaa hänen päälle.
Konservatiivimadot löytää joka kerta syyn jostain muusta siihen mitä heidän lemppari gestapo tekee.
Murhahan tuo oli.
Näitä ampumisia on tullut tämänkin jälkeen. Esimerkiksi Portlandissa Ice tai vastaava ampui pariskuntaa autoon, jonka jälkeen lähtivät paikalta. Pariskunta selvisi ainakin toistaiseksi, mutta selkeästi nyt on saatu mandaatti ampua ja aiheuttaa kaaosta.
Yhellä videolla näkyy ku nää ”agentit” kantaa tätä naista korttelin päähän ja alkaa vasta elvyttämään.
Tuo on agentin omalla puhelimella kuvattu video joten se heiluu aika paljon. Pitäisi saada mahdollinen vartalokameralla kuvattu video
Ei tarvitse kun tämä on kaikille täyspäisille jo päivänselvä keissi. Jos ei tässä vaiheessa osaa päättää, niin mikään todiste ei riitä.
Toisessa kädessä puhelin ja toisessa ase, jolla ammutaan. Mistä lie ampuma-asekoulutuksen saanut?
Moni noista on saanut kyllä koulutusta oikeistoradikaalipiireissä.
Ei noilla pelleillä semmosia ole kun larppaavat poliisia.
Kannattaa katsoa itse koko video ja olla luottamatta toisten lyhennelmiin. On huvittavaa miten yhden asian voi pyöräyttää omasta kulmasta niin monin eri tavoin.
Tuon(kin) videon perusteella on turha väittää että tämä Renee yritti kiihdyttää noita ICE-tumpeloita päin. Täälläkin on näkynyt kaikenlaisia selityksiä kitkasta yms.
ICE toimii kun Gestapo aikoinaan.
Enemmänkin ruskeapaitoja. Sitten kun niille hankitaan kunnon pyssyt ja uniformut valtion laskuun, niin puhutaan SS:stä.
Jenkeissähän poliiseille valuu vaikka mitä sotilaskalustoa. Ihan hyvin edetään tuolla rintamalla. ICE on vielä erityisen vahvasti ideologisesti puhdistettu toteuttamaan Suuren Johtajan tahtoa.
Niinhän se on. Se on myös juridisesti erittäin hyvä runko puolisotilaalliselle henkivartijakaartille, koska se saa liikkua liittovaltion sisällä hyvin vapaasti ilman rajoituksia ja osavaltioiden toimivallasta piittaamatta.
Vaikka kritisoinkin Suomen viranomaisia useasti ja ACAB, on silti kotimaisella sinivuokolla ja jenkkilän ruskeapaidalla eroa kuin yöllä ja päivällä. Jos pitää olla väkivaltamonopolin edustajia, niin mieluummin sitten näitä meidän kotimaisia jotka eivät avoimesti teloita ihmisiä kadulla ilman seuraamuksia.
En voi ymmärtää suomalaista kuka huutaa ACABia. Suomessa on oikeasti helvetin hyvä poliisi.
Käykää huvikseen lukemassa r/conservative keskustelua aiheesta :D
Tarviiko kun aivan järjetöntä settiä suolletaan jo ihan täälläkin?
Sanoisin että poliittisten subien arvo on siinä että ne näyttävät sen miten kyseisiä aatteita ajavat todellisuudessa toimivat kun saavat vallan käsiinsä. Mikä kommentti poistetaan, mikä ketju menee lukkoon, mistä tulee banni. Redditin omat säännöt taas näyttävät mikä oikeasti uhkaa järjestelmää ja mikä ei.
News: USA on paska fasistivaltio. Oliko muuta?
Jenit on megazone ilman sääntöjä oikeilla panoksilla. Punaset vastaa Siniset. Pewpew. Ja kaikki on pay to win niinkuin paskimmat kännykkä pelit.
Eroaako tämä tapaus jotenkin merkityksellisesti ties kuinka monesta muusta vuosittaisesta tapauksesta, missä täkäläinen poliisi tappaa muuten kuin, että tämän varjolla saa heitettyä lokaa nykyhallituksen niskaan? Käsittääkseen jenkkilän poliisi on poikkeuksellisen matalasti koulutettu sekä löyhin kriteerein valittu, ja paikallinen hallitus on hyväksynyt, että asetta saavat käyttää hyvinkin matalalla kynnyksellä.
Business as usual.
Liian liioiteltu, ois voinut hyppää pois edestä ampumatta
Selväähän se on mitä tässä kävi. Nainen kuului ICEä vastustaneeseen ja sille haittaa tehneeseen ryhmään ja tästä hyvästä liipaisinherkkä varttipollari laittoi kolme kuulaa kalloon. Oikein? Ei. Hauska tosin huomata miten ihmisten mielenkiinto asiaa kohtaan eskaloituu vasta kun joku nainen saa surmansa.
Niin, nainen ammuttiin, koska hän ei pelännyt isoa miestä aseen kanssa.
Nainen ammuttiin, koska murhaaja oli liikkellä.
Sama asia valitettavasti nyt.
Päätellen siitä, että näytti olevan lähdössä karkuun nainen ammuttiin, koska iso mies aseen kanssa halus tappaa jonkun.
Juuri niin meinasinkin.
Kyllä tähän pätee mielestäni hyvin kulunut sanonta että tangoon tarvitaan kaksi tai ehkä tässä jopa kolme.
Autossa olevat naiset ilmeisesti kuuluivat johonkin kerhoon jonka tarkoitus on häiriköidä ICE toimintaa. Autosta ulkona ollut rouva sanoo että eivät vaihda kilpiä autoon aamuisin ja voivat tulla juttelemaan heille myöhemmin. Ehkä kuvio on heille jo tuttu.
Ulkona ollut rouva jatkaa ICE agentin kuvaamista ja huutelee mm."you want to come at us, you want to come at us big boy, go get some lunch" ja ohjeistaa vielä vaimoaan että "drive, drive", ehkä näkee että kuljettajan puolella yksi ICE agenteista pyrkii avaamaan auton ovea. Ei ehkä hahmottanut tilannetta että samalla kun käskee ajamaan niin yksi henkilö on auton edessä.
Autossa sisällä rouva painaa kaasua reipaasti, vaikka pyörät vielä osoittaa vasemmalle, vasen etupyörä jopa lyö hieman tyhjää. Hän kyllä kääntää aktiivisesti rattia oikealle jotta pääsisi pakenemaan mutta ehkä ei myöskään hahmota että auto ei käänny riittävän jyrkästi ja töytäisee ICE agenttia joka seisoo edessä.
ICE agentti taas on ilmeisesti kuunnellut jo pidempään sivulla huutelijoiden kommentointia. Viimeinen niitti vielä autosta ulostautunut rouva joka kuvaa lähietäisyydeltä ja suoraan sanottuna yrittää ärsyttää. Hankala sanoa mikä ICE agentin tehtävä oli kameran kanssa, ehkä dokumentoida ajoneuvo ja matkustajat sekä tilanne jossa heidät pidätetään. Ehkä juuri kilpienvaihdon pelossa yrittää kuvata koko auton ympäri jotta se voidaan tunnistaa myöhemmin.
ICE agentti laskee kameran ja vetää aseen esiin heti kun kuljettaja painaa kaasua. Hän ei kuitenkaan ammu kuljettajaa ennen kuin tulee auton töytäisemäksi.
Miksi agentti oli auton edessä? Epäilen että yritti saada hyvää kuvakulmaa kun kuljettaja revitään autosta ulos. Eikä ehkä uskonut että kuljettaja enää lähtee liikkeelle joten jäi typerästi auton eteen.
Miksi ampui? Hänen näkökulmasta ei nää mihin renkaat näyttää eikä tarkasti pysty arvioimaan mihin suuntaan kuljettaja on menossa. Hän kuulee että auton moottorin kierrokset nousee, kuljettajan vaimo huutaa "drive", auto liikkuu eteenpäin ja osuu häneen. Omasta mielestään hän varmasti oli ainakin hetken hengenvaarassa. Pari extra laukausta vielä sivuikkunasta koska ärsyttäjien ärsyttäminen oli tuottanut tulosta "fuck that bitch".
[ Removed by Reddit ]
Tuo agentti oli pari kuukautta aikaisemmin ollut tilanteessa jossa hänen kätensä oli pidätystilanteessa ollut auton sisällä, auto oli lähtenyt kiihdyttämään, ja hän oli raahautunut auton mukana.
Veikkaan että hän on tässä tilanteessa huomannut samanlaisen vaaran, se vaan olisi voinut tapahtua toiselle agentille. Videoilla näkyy kuinka toisen agentin käsi on auton sisällä kun nainen kiihdyttää. Se on mielestäni syy miksi ei vain astunut sivuun auton tieltä vaikka aikaa olisi ollut.
Varmasti vaikutti liipasinherkkyyteen.
Erikoista että neutraalista kommentista saa viestejä että ”Tapa ittes”. Terveisiä vaan lähettäjälle. Pitäisi varmaan olla jyrkästi jollain puolella.
Tulin nyt varta vasten lukemaan tuon sun ensimmäisen viestin, kun näin sun kommentin toisessa ketjussa jossa valitit alanuolista ja yv:stä. Ikävää että sait tuollaisen roska-viestin, mutta kyllä mä ymmärrän että jotkut näkevät sinun aprikoinnin ICE-tumpeloiden toiminnan valkopesuna, joka tukee Trumpin hallinnon narratiivia.
Vaikka nuo naiset olisivat noille miehille huudelleet, eivät he silti tehneet tarpeeksi tullakseen pidätetyksi, saatiko että tuo ampuminen olisi ollut mitenkään oikea toiminta. Tuo kyseinen mies on nyt tunnistettu, ja on huomattu että vähän aikaa sitten hän oli osallisena toisessakin tapauksessa, jossa hän itsee haastaa mielenosoittajia väkivaltaan ja osoittelee aseella. Ylipäätään auton eteen meneminen oli häneltä virhe. Hän myös ampuu sen jälkeen kun auto on jo ajanut hänestä ohi, eikä hän tule auton töytäisemäksi oikeen ollenkaan. Nainen ei todellakaan lähde holtittomasti ajamaan tuosta paikanpäältä, kiihdytys ei ole mitenkään raju.
Tämä tapaus ei ole edes ainoa, jossa nämä "agentit" ovat ampuneet jonkun pienin perustein. Ampuikohan ICE jo yhdeksän henkilöä (pitää tarkistaa) siitä lähtien, kun nämä massapidätykset alkoivat. Plus sitten kaikki muu heidän laiton ja väkivaltainen toiminta.
Hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nyt kun jälkikäteen näkee kaikki kuvakulmat ja hidastukset niin helppo sanoa että ei olisi todellakaan pitänyt ampua. Yritin vain ajatella asiaa sen suhteen mitä ampuja näki ja koki ennen tilannetta. Miksi meni eteen ja miksi ampui, hankala uskoa ainakaan sitä että tahallaan meni eteen että pääsisi tappamaan jonkun. Voin tietysti olla väärässä.
Töytäisy näyttää tosiaan aika kevyeltä, hieman siinä jalat siirtyy ja ehkä tasapaino horjuu. Sitä takaa kuvattua hidastusta kun katsoo niin näyttää että töytäisy tapahtuisi aikalailla samaan aikaan kun ensimmäinen kuula lähtee etuviistosta tuulilasin läpi. Ne kaksi seuraavaa onkin sitten ihan ylimääräistä ja varmaan niistä jonkin tuomion saa. Mutta se miksi ilmeisesti kokenut poliisi ampuu parit turhat ”teloitus” laukaukset niin ehkä huutelijat pääsivät ns. Ihon alle eikä kasetti kestänyt.
Perus FAFO tämä oli.
Lisäksi muista tilanteesta kuvatuista videoista näkee, että nämä varttigestapot antoivat ristiriitaisia ’käskyjä’, jolloin Goodilla ei ollut mitään mahdollisuutta toimia tilanteessa ns oikein. Osa huusi nousemaan autosta, osa ajamaan pois. Eli väkivaltaa olisi luultavasti käytetty, teki hän mitä hyvänsä - pyrkisi ajamaan pois tai nousisi autosta, mikä sekin tulkittaisiin näiden militanttiurpojen toimesta satavarmasti aggressioksi.
Tais mies unohtaa sormivarmistuksen. Ihme natsi larppaaja.
Natsit olivat kuuluisia siitä etteivät muistaneet sormivarmistusta?
Uutinen jättää hyvin mainitsematta mitä hänen vaimonsa sanoo.
"Wanna come at us?" "go get some launch big boy" "Drive baby drive".
Agentilta kohtuuton voimankäyttö, mutta yhtäaikaisesti tämä pariskunta oli itse aiheuttamas tilanteen estämässä ja häiritsemäs liittovaltion agentteja.
Pariskunta ei aiheuttanut ampumista. Sen aiheutti ampuja.
Poikittain keskellä tietä, ei lähde kun pyydetään ja kun käsketään ulos autosta, kaasu pohjaan. Vaimo huutaa vielä vieressä "drive baby drive". Mut ku natsit...
Natsien työn hankaloittaminen on kansalaisvelvollisuus, uskollisuuttahan siellä ollaan vannottu jo kouluikäsistä asti. Nyt perustuslakia poljetaan, kansalaisia pidätetään ja karkotetaan ilman asianmukaista menettelyä, ja protestoijia piestään ja tässä tapauksessa ammutaan. Jos se näyttää natsilta ja kuulostaa natsilta...
Ongelmanahan tässä on tuo natsi-leima. Vuosikymmeniä jauhettu miten natsit on pahoja ja "lyö natsia". Nyt leimaa sitten jaetaankin todella avokätisesti ja sehän radikalisoi näitä matalan äo:n kavereita, kuten tätä kuskia videossa.
Ei mitään syytä yrittää pakoon jos kerran protestoi. Muutenkin noilla keleillä kun kaasuttelet läpi kaupungin, niin pahimmassa tapauksessa törmäät lapsia täynnä olevaan päiväkotiin.
Sinä, juuri nyt.
Mikään sanomasi ei oikeuta ampumaan. Auto oli selvästi kääntymässä pois, ja ampuja ei ollut auton edessä ampuessaan.
Ihme saappaannuolija.
En väitä, että ampuminen olisi oikeutettua, mutta täysin itse aiheutettua.
Ampumisen aiheutti ampuja. Ei ammuttu.
Retoriikkasi on vähän samaa suuntaa kuin "mitäs pukeutui paljastavasti. Oli töysin itse aiheutettua, että raiskattiin" ikään kuin raiskaajalla ei ole vastuuta.
ICE-agenteilla on olematon koulutus, he ovat hyvin MAGA-porukkaa, Trump on toistuvasti yllyttänyt vihaan vastustajia kohtaan, Trump jo armahtanut väkivaltaisia tuomittuja MAGA-rikollisia ja niin eespäin. On naurettavaa väittää, että Trumpin politiikka, MAGA-liike ja tuo ICE-agentti eivät auheuttaneet tilannetta mitenkään.
Nytkö sulle selviää että omilla toimillasi on vaikutusta siihen mitä sinulle tapahtuu? Vaikka se olisikin se toinen osapuoli joka rikkoo lakia. Ei paljastavasti pukeutuminen oikeuta raiskaukseen. Mutta paljastavasti pukeutuminen ja varsinkin runsas alkoholin käyttö altistaa sinut tilanteisiin, joissa joudut huomattavasti todennäköisemmin raiskauksen uhriksi. Sama homma jos auot päätäsi randomeille nakkikioskin jonossa. Jos joku vetää sun hampaat kurkkuun se on se syyllinen, mutta ei se paljon lämmitä enää tuossa vaiheessa ja olet omilla toimillasi laittanut itsesi tilanteeseen, jossa näin käy huomattavasti todennäköisemmin kuin jos olisit vaan pitänyt turpasi kiinni. Ihan sama homma tässä tapauksessa. Jos ei olisi lähtenyt ajamaan olisi noin 99.999% todennäköisyydellä elossa. Jos taas toimii kuten kyseinen nainen toimi niin vaikka ei tällä kertaa olisi tullut ammutuksi niin saman toiminnan jatkaminen johtaisi aivan varmasti siihen että tulee ammutuksi jossain vaiheessa. Riippumatta siitä oliko se voimankäyttö oikeutettua vai ei.
Olen tiennyt sen ennenkin. Mutta vastasin viestiin, jossa ei esitetty, että "omilla toimilla on vaikutusta siihen, mitä sinulle tapahtuu".
Vastasin viestiin, jossa esitettiin, että ampuminen oli "täysin itse aiheutettua".
Älä siis siirtele maalitolppia siitä väitteestä, mihin vastasin.
Olisiko tuo nainen tullut ammutuksi jos ei olisi yrittänyt lähteä ajamaan pakoon vastoin ICE:n agenttien määräyksiä?
Se ei ole olennaista ylempänä esitetyn väitteen kannalta.
Vrt. menen baariin, lähden baarista kotiin. Poliisi kysyy kotimatkalla henkkareitani. En anna. Poliisi ampuu minut kuoliaaksi. Olisiko poliisi ampunut minut, jos en olisi lähtenyt baariin? Ei. Tarkoittaako se, että ampuminen on täysin itse aiheuttamani? Ei.
Nyt ei ole kyse siitä että et näyttänyt henkkareita vaan siitä että lähti kiihdyttämään kohti edessä olevaa ICE:n agenttia.
Parempi vertauskuva olisi jos lähtisit vetämään henkkareita oikein nopealla liikkeellä povarista tai asetta.
Ei lähtenyt. Hän lähti kääntymään oikealle pois agentista, joka oli auton vasemmalla puolella. Auto oli jo liikkumassa oikealle, ei kohti agenttia. Kun ICE-agentti ampui hänet, ICE-agentti oli auton vasemmalla puolella, ei auton edessä. Tämä näkyy videoilla. Tästä kertoo sekin, että lyhyessä ajassa kolmesta luodista kaksi meni kuskin puolen avoimesta ikkunasta sisään. Avoimesta ikkunasta ei voi ampua kuskia, jos on auton edessä.
Kerro, kenen aiheuttamaa on se, että ase osoitti naista, ja ase laukaistiin kolme kertaa osoittaen naista? Tämä ei ole retorinen kysymys, vaan toivon vastausta.
Tai "mitäs löi kaasun pohjaan, kun poliisit huutavat, että tule autosta ulos ja ovat auton läheisyydessä"
Niin, tuokaan ei ole syy ampua. Poliisilla eikä ICE:llä (ICE ei ole poliisi) ei ole lupaa ampua jotain vain koska pakenee. Ja ampuva ICE-tyyppi oli ampumishetkellä auton vieressä, ei edessä.
Jos poliisi sanoo minulle, että näytä henkkarit, enkä näytä, ja poliisi ampuu minut siksi, ei se tarkoita, että ampuminen on täysin minun aiheuttamani ja poliisi ei aiheuttanut mitään.
Kerro, mikä aiheutti tässä ICE-tapauksessa aseen osoittamisen naista kohti ja aseen laukeamisen kolme kertaa? Ja tämä ei ole retorinen kysymys. Odotan vastausta.
https://youtu.be/JzX6MNWh0vQ
näin jenkeissä toimitaan aivan yleisesti, kun ajat autolla kohti. tuo video lokakuulta. ja samanlaisia löytyy satoja.
tietysti jokainen tapaus on erilainen, ja en osaa ottaa kantaa, miten käy ice agentille. se näyttäisi olevan todella rajatapaus. mutta hyvin samankaltaisia ampumisia olen nähnyt usealta videolta, ja monista tapauksista tiedän, että ampuminen oli katsottu oikeutetuksi.
ihmiset (edes jenkeissä) eivät ymmärrä miten homma toimii. siitä saa olla mitä mieltä haluaa, mutta turha tulla huutamaan murhaa, kun ei asiasta tiedä mitään.
Tässä ei ajettu kohti. Auto oli kääntymässä pois ICE-agentin suunnasta oikealle ja ICE-agentti oli auton vasemmalla puolella, kun ampui. Videolla näkyy, että ensimmäisen laukauksen aikaan agentin molemmat jalat näkyvät oikealle kääntyvän auton vasemmalla puolella. Tästä kertoo sekin, että kolmesta luodista vain yksi teki luodinreiän ikkunaan, koska kaksi muuta luotia menivät avonaisesta kuskin ikkunasta sisään.
Turha myös tulla huutamaan, että ampuminen oli ammutun täysin itse aiheuttama.
https://www.bbc.com/news/articles/cp80ljjd5rwo